torstai 17. maaliskuuta 2011

Syvissä mietteissä




KORNIAKO


     Japanin viimeaikaiset tapahtumat ovat vauhkoonnuttaneet ihmiset ja varsinkin suomalaiset.

Nyt ydinvoima on kaiken pahan alku ja juuri! Ja on lisäksi niin mielettömän hengenvaarallistakin!

Nyt asetan vaan mietittäväksi, kummassa mahtoikaan tulla enemmän kuolonuhreja vaikkapa kymmenen vuoden ajanjaksolla, ydinvoimaloiden hajoamisessa vaiko maanjäristyksessä/tsunamissa.
Lopputuloksesta voi sitten vetää johtopäätökset kummankin vaarallisuudesta.

Oli kuinka hyvänsä, ikävää joka tapauksessa.

5 kommenttia:

  1. tuohon on vielä ennenaikaista vastata, voidaan korkeintaan veikkailla seurauksia.

    asiantuntijatkin ovat sormi suussa miettimässä, että että eihän tässä laskelmien mukaan pitänyt näin käydä.

    Tsunami ja maanjäristykset ovat jumalan tms kolmannen tahon keksintöjä pitää ihminen aisoissa.

    Ydinvoima on ihmisen luomus ja yritelmä hallita luononvoimia. Se ei onnistu ihan kaikilta eikä läheskään kaikkialla.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista, kun juuri äsken pohdin samanlaisia asioita omassa blogissani...toki kirjoitin suurimman osan siitä jo eilen illalla..

    VastaaPoista
  3. hyvä näitä on miettiä ja turha osoittaa ketään sormella vauhko tai ei. ihmiset reakoi omilla tunteillaan ja sillä tiedolla joka on. itse poistin kaikki laajat kirjoitukset näistä tapahtumista omasta blogista, ne ahdisti liikaa.eikä auta ketään ei edes itseä. Suru on koko maailmasta ja tulevaisuudesta. onko lapsenlapsillani tulevaisutta ja millainen se on. itsestäni viis. olen jo loppusuoralla. ajattelen jälkipolvia.

    VastaaPoista
  4. En todellakaan usko, että jälkipolvillamme on sen kummempaa hätää kuin on meilläkään aikoinamme ollut!
    Nykyinen uutisointi on vaan niin hillitöntä, että niillä hämätään kovasti monia.
    Kyllä se löytyy vielä päättäjällekin päättäjä, niinkuin nyt näyttäisi tuolle Gaddafillekin käyvän.
    Itsellänikin on neljä lasta ja pian viisi lastenlasta, mutta uskon kuitenkin, että hekin ovat syntyneet parempaan maailmaan kuin me konsanaan!

    VastaaPoista
  5. Positiivinen hieno kanta Sinulla, itseäni mietityttää kovasti mutta se ei johdu nyt tästä Japanista ollenkaan..

    VastaaPoista